38+4, mahakuvaa ja valitusta

Viimeisin mahakuva on sunnuntailta, jolloin oli 38+1. Ikävä kyllä tuo on nyt "paras" niistä, joissa ei näy kasvoja. Miehen sormi tökkää mahaa "ei anna periksi" :D Ja samalla osoittaa, että minnes asti tuo linea negra nyt yltääkään. Vatsa on jo todella iso ja on vaikea kuvitella, että mihin kokoluokkaan sitä yltäisi, jos mennään 21. joulukuuta asti...

Sunnuntai-maanantai -välillä bongailin yhteensä neljän vessareissun aikana irtoavaa limatulppaa. Se, ja se että la-ma -iltoina oli muutamia kipeitä, menkkamaisia supistuksia saivat oloni varsin toiveikkaaksi siitä, että kyllä tämä tulee laskettuun aikaan mennessä. Nyt olo ei ole enää yhtään niin toiveikas. Ei supistuksia eikä limoja tai muitakaan viitteitä mailla halmeilla. Ärsyttää tuommoiset limatulppa-asiatkin, jotka voivat kertoa synnytyksen olevan lähellä tai sitten viikkojen päässä. Huoh.

Kokeilisin kaikenlaisia klassisia rasituksia, jos en olisi niin raihnainen. Viikkoon en ole nukkunut juurikaan. Vasenta lonkkaa ja oikeastaan koko jalkaa alkaa särkeä 30-60 minuutin makaamisen jälkeen niin paljon, että siihen herää. Nukahtamiseen menee varmaan tunnista kolmeen. Vessahätä vaivaisi vaan muutaman kerran yössä, mutta se ei lohduta, kun en muuten saa nukutuksi. Se on uskomatonta, kuinka väsynyt ihminen voi olla ja ei silti saa nukutuksi. Monena yönä siirryn jossain vaiheessa sohvalle nukkumaan, koska sohvatyynyjen avulla saan itselleni istuvan nukkuma-asennon ja jalkojakin vähän kohotettua. Niin pystyn ostamaan itselleni yhden unipätkän lisää. Noin muuten herään ihan kaikkeen. Mies sanoo, että nukun koiranunta.

Mainitsinko jo turvotuksesta? Se on uskomatonta. Sormet ovat kasvattaneet itselleen "mahamakkarat". Jalat on niin turvoksissa toisinaan, että on jo melko muodottomat jalkapohjista ja kengät eivät mahdu jalkaan. Yhtenä yöntä toinen polvi oli turvonnut niin paljon, etten saanut sitä koukistettua. Mitä huonommin nukun, sitä enemmän turvoksissa olen päivällä. Ai niin, myös liikkuminen aiheuttaa tätä nykyä lonkkasäryn hyvinkin nopeasti. Kunto on ihan romahtanut ja hengästys tulee jo puhuessa... Liitoskivut muun muassa häpyliitoksessa ovat myös löytäneet uudestaan luokseni.

Todella hehkeä olo kaikin puolin. Huomenna neuvola ja verenpaine ja paino ovat varmaan taivaissa tämän nukkumattomuuden johdosta. Syntyispä tämä neiti jo! Tuntuu vaan hällä olevan varsin lokoisat oltavat ja mitä tukalammaksi oloni käy, sitä paremmin vauva tuntuu viihtyvän. Ainakin jos mittarina käyttää liikkeitä.

37+2 ja baby showerit

Asiaan kuuluva vaippakakku!

Tuossa jo melkein kuukausi sitten minut yllätettiin totaalisesti vauvakutsuilla. Mies oli ollut juonessa mukana ja minulla ei ollut pienintäkään aavistusta etukäteen. Olin joskus todennut miehelle, että minulle ei varmaan tule baby showereita, kun luulen, ettei kaverini ole oikein sellaisia, jotka järjestäisi ja itse en viitsi itselleni. No, eräänä sunnuntai-iltapäivänä sitten pesin vessaa tukka likaisena ja edelleen yöpaidassa, "kun eihän me tänään tehdä mitään", kun kaverit sitten saapuivat meille... Mies oli koko aamun yrittänyt saada minua suihkuun ja itse siivonnut ja kaikkea. Mutta kun mun siivousosuus oli vaan vessa/kylppäri niin tein sitten sitä oikein hartaudella... Pyysin miestä muun muassa siirtämään pesukonetta, että kerrankin pesen senkin takaa... Ja mies yrittää, että mees nyt jo suihkuun, että tehdään sitten ruokaa, johon minä hölmistyneenä, että "eihän me nyt näin aikaisin??!? Justhan me vasta syötiin tukevaa aamupalaa!" :D Mies myös teki lähtöä viemään roskia vaikka ja kuinka kauan kengät jalassa jo kun minä vaan keksin koko aika lisää, että odota nyt vähän! Melkein jo alko ärsyttää, että miksi toinen nyt siinä naputtaa jalkaa vieressä, kun mehän siivotaan nyt. Lopulta se oli et nyt mä kyllä menen!

...Ja samalla sisään tuli yksi ystävistäni ja mun pasmat meni ihan sekaisin! Pikkuhiljaa totuus tilanteesta alkoi valjeta.. Siellä ne oli kaikki odotelleet jo hetken ulkona... Minä haalin äkkiä vaatetta mukaan kylppäriin (just olin kaikki hyvät vielä laittanut pesukoneeseen, kun "eihän me olla tänään menossa minnekään"...) ja siirryin viimein suihkuun. Sillä välin ystävät olivat laittaneet vähän koristuksia ja ruokia esille. Ehdin jo vähän tointua yllätyksestä suihkussa ollessani ja arvailin vain, että keitäs siellä onkaan...

Jälkikäteen miehen toimissa ja puheissa oli ollut paljon epäilyttävää, mutta mun seesteiset ja vähän ehkä yksinkertaistuneet aivot eivät olleet jaksaneet tarttua pikkuseikkoihin.

 Iltapäivä/ilta sujuivat hyviä tarjottavia syöden, jutustellen ja tokikin varsin klassisella bodyjen (ja housujen) taiteilulla. Ystävät myös kirjoittivat lapuille nimi-, syntymäaika- ja kokoarvauksiaan. Saas nähdä osuuko kukaa oikeaan missään kohdassa!

Vauva sai myös vähän vaatelahjuksia, Sophie la Giraffe -purulelun, tuttinauhan, itse tehtyjä villasukkia ja minulle oli lahjakortti, jonka tulen käyttämään synnytyksen jälkeen hierontaan.

Kerrassaan ihana ja ikimuistoinen päivä :)

37+0 ja täysiaikaisuus!

Viisi viikkoa ja meillä on viimeistään vauva! On se hullua, miten nopeasti aika on mennyt. Ja miten hitaasti se nyt tuntuu kulkevan. Nyt kun saavutettiin täysiaikaisuus niin tuntuu, että tämä loppu on pelkkää odotusta, kun vauva voi tulla periaatteessa milloin vain! Tuskin maltettaisiin odottaa, että nähdään meidän neiti viimein ja saadaa syliin pieni käärö :)

Tänään pedattiin valmiiksi sänky. Sairaalakassinkin voisi varmaan tässä kohta jo pakata.. Jotenkin se vain tuntuu siltä, että jos pakkaa niin sitten tämä ei ainakaan lähde lähiaikoina syntymään. Kummaa taikauskoa!

36+5 ja viimeinen neuvolalääkäri

Helsingissä on ilmeisesti  käytäntö, että raskauden aikana käydään kaksi kertaa neuvolalääkärillä. Ensimmäinen kerta oli joskus viikon 26/27 tienoilla ja tämä jälkimmäinen kai pyritään viikolle 37 laittamaan. Näin siis, jos ei ole mitään erityistä. Meillä oli nyt tuo jälkimmäinen sitten eilen aamulla (36+4). Ennen sitä jännitti jo useamman päivän. Meidän neuvolalääkärillä on ultrausvehkeet, mikä tarkoittaa sitä, että saa nähdä kaksi ylimääräistä kertaa vauvan :) Toki siis myös sitä, että sillä saa nähtyä luotettavasti vauvan asennon, lapsiveden määrää ja tehtyä parempaa kokoarviota kuin käsikopelolla. Niin ja lisävarmistusta sukupuoleen:P

Ensin lääkäri kokeili käsin mahaa ja totesi, että "sun maha on kyllä aika täysi". Jep! Sitten kevyt sisätutkimus ja kohdun kaulaa oli vielä 2 senttiä jäljellä, pehmentynyt ja kohdun suu (?) kiinni. Että ei vaikuttaisi siltä, että on ihan heti tulossa. Sf-mitta oli 33 cm, tai niin se sanoi mutta korttiin oli kirjoittanut 31cm.

Tällä kertaa ei ollut niin hämmentävää jäädä haarat levällään makaamaan siihen pöydälle ultrausta varten, kun osasi varautua asiaan edellisen kerran mukaan. Meidän vauva majaili edelleen raivotarjonnassa, onneksi! Välillä liikkeet on tuntuneet niin oudoissa paikoissa, että on laittanut vähän miettimään. Kovasti potki ja hikkaili ultrauksen aikana. Niin paljon, että lääkäri totesi jotain, että "mites se nyt noin paljon hikkaa, onko tuo hikkaa vai liikkeitä?" Ööm. Jälkeenpäin jäi vähän kaivelemaan, että eikös nuo hikat oo ihan normaaleja? Aikamoisen hytkeen ne kyllä sai vauvaan.

Tytöksi olisi lääkäri edelleen lähtenyt arvelemaan. Ainakaan silmiin ei osunut mitään "ylimääräistä". Niin. Ja se kokoarvio. Se oli tällä hetkellä 3054 grammaa! Minun korviini kuulosti hurjalta, mutta lääkäri esitteli käyriä, joiden mukaan olisi ihan siinä keskikäyrällä ja lasketunajan painoarvio oisi siinä reilussa 3.5 kilossa. Itsehän olen syntynyt laskettuna aikana/viikkoa ennen ja painanut 4 kiloa, vaikka äiti tupakoinut koko raskausajan... Jälkeenpäin kyllä totesin miehelle, että no ei ole ainakaan mitään ihan rääpälettä meille tulossa, kun nyt olisi jo ihan vauvankokoinen :) ....eikä ole niin stressiä löytää vielä muutamia ihan pikkuruisia 50 senttisiä vaatteita:D

Täysiaikaisuus kolkuttelee jo ihan kulman takana. Kaksi (2!!!) päivää. Sitten milloin vaan. Alkuraskaudessa oon "ennustanut", että meille syntyisi vauva 19. marraskuuta. Koko ajan ollut myös sellainen olo, että saadaan marrasvauva eikä jouluvauvaa. Katsellaan nyt sitten, miten käy. Jotenkin tuo, että nuo paikat ei olleet mitenkään erityisen kypsät niin sai taas ajattelemaan, ettei se sieltä ennen laskettua aikaa tule. Kunhan viimeistään silloin! Meillä olisi jo kaikki valmista ja kumpikin vanhempi valmis. Vauva vaan enää uupuu täältä tuhisemasta :)

36+0 ja isänpäivä

Hieman taas laahaa jäljessä kirjoittelu, ensiksi tuntui kirjoitus- ja ajatusähkyltä ja sitten jostain syystä en onnistunut kirjoittamaan tänne...

En pidä niistä mukahauskoista "isyyspakkauksista", mitkä tuntuu nykyään olevan kovinkin suosittuja. Äidit väsää pakkauksia sisältäen kumihanskoja ja pyykkipoikia isälle vaipanvaihtotilanteisiin ja muuta tosi "hauskaa". Mun mielipide niistä on, että ne on lähinnä isää halventavia, jos jotain. En siis todellakaan aikonut tehdä sellaista ja miehellekin suunnilleen suu vaahdossa jossain kohtaa esitelmöin noista älyttömyyksistä.

Näin lähellä laskettua aikaa kuitenkin sijoittui isänpäivä ja tuntui kivalta ajatukselta jotenkin muistaa tulevaa isää. Niinpä päätin tehdä omanlaiseni isänpäivälahjan hälle.

Ja tuollainen siitä syntyi.Se sisältää isän syntymävuoden äitiyspakkauksen potkarit ja tiikeriasun vauvalle. Mies nimittäin joskus ihasteli hm:llä sellaista koko tiikeripukua ja tämä on nyt vähän vastaavanlainen, mutta ehkä monikäyttöisempi kun on housut ja takki erikseen.

Lisäksi paketissa on huppupyyhe ja Ainu-pupu miehen lempivärissä. Miehellä ei ole paljon tuntemusta lastenmusiikkiin, joten mukaan pääsi Vauvan Vaaka -cd, jonka tiedän kokemuksesta olevan melko miellyttävää kuunneltavaa myös aikuiselle. Vähän samalla logiikalla mukaan pääsi tuollainen vauvakirja. Alunperin yritin etsiä ihan sellaista ensikirjaa, joka olisi pehmeä ja rapiseva, mutta niitä tuntui olevan tarjolla todella vähän ja huononoloisia. Suoraan miehelle paketissa oli isäkuppi ja Wienernougatia. (ensimmäiselle rasialle kävi köpelösti kun tämä tuleva äiti verotti sitä 4/5 niin että tarvi ostaa uusi:D) Isoin juttu kuitenkin liput tälle illalle teatteriin katsomaan Isyyspakkaus. Nuo kaikki olivat pakattuina laatikkoon, joka sopii alkuunsa vauvan lelujen säilytykseen.

Mies sai paketin jo alkuviikosta monista eri syistä. Muun muassa yllätysmomentti ehkä suurempi, ajankohta synnäritutustumisen jälkeen melko sopiva ja ennen kaikkea sen takia, että tuo esitys on jo tänään :)

32+3 ja perhevalmennus

Monesti olen kuullut, kun ihmiset puhuvat perhevalmennuksesta turhana tai hyödyttömänä. Omat odotukset sitä kohtaan olivatkin sitten vähän semmoiset, että mennään nyt katsomaan, että millaista se on, ei sen suurempia. Nyt sitä on meillä ollut jo kaksi kertaa ja ollaan kyllä kummatkin tykätty. En tiedä, kuinka nimenomaan hyödyllistä se on, mutta mielenkiintoista kuitenkin.

Ensimmäisellä kerralla oli vähän tutustumista ja sen esittelyä, mitä tulevilla kerroilla on. Meitä oli läsnä aika paljon, ehkä noin 20 pariskuntaa (muutama nainen yksinään) ja yhdistävänä tekijänä laskettuaika joulukuussa. Ehkä parasta antia oli se, kun meidät jaettiin kahteen ryhmään, joissa piti keskustella annetuista aiheista ja kirjata ajatuksia ylös. Nämä aiheet olivat "Miten uskotte vauvan muuttavan parisuhdetta" ja hmm, toista en pysty nyt millään muistamaan. Se oli kuitenkin ainut hetki, jolloin sai kontaktia muihin ryhmässä olijoihin. Lisäksi katsottiin imetysvideota.

Toinen kerta olikin sitten eilen. Tällä kertaa tapaaminen rakentui pitkältikin siihen, että kolme äitiä vauvoineen (kaksi nelikuista ja yksi viisiviikkoinen) olivat kertomassa raskausajastaan, synnytyksestä ja elämästä nyt vauvan kanssa. Se oli kiinnostavaa kuunneltavaa ja tosi avoimesti kaikki äidit kertoivat erilaisia asioita. Lopuksi katsottiin vielä videota tarpeeksi hyvästä vanhemmuudesta.

Kaikki kerrat ovat 15.30-17.30 mistä tuleekin ainoa isompi moite. Ajat eivät ehkä ole ihan parhaimmat työssäkäyville ihmisille. Tunninkin myöhempi aloitus olisi varmasti monelle parempi. Viikon päästä on vielä viimeinen kerta ja silloin puhutaan enemmän synnytyksestä, kivunlievityksestä, lapsivuodeajasta ja mielialasta. Lisäksi itse piti varata aika synnärille tutustumaan. Senkin soitin tänään ja marraskuun alussa sitten Kättärikierrokselle :)

Ehkä näissä tapaamisissa voisi olla enemmän jotain pienryhmäkeskusteluja, jotta saisi enemmän kontaktia muihin, voisi tutustua paremmin ja verkostoitua. Minua ainakin kiinnostaisi.

31+4 ja pelko raskausarvista

Äidilläni on aikanaan tullut minusta aivan jäätävät raskausarvet mahaan. Osaltaan siihen on vaikuttaneet varmasti monet tekijät, kuten se, että äitini oli todella hoikassa kunnossa tullessaan raskaaksi ja nuori, mutta ennenkaikkea ihotyyppi oli todella venyvää sorttia.

Niinpä sitten kun plussa piirtyi raskaustestiin, hilpaisin samantien rasvaostoksille. Luin, että The body shopin kaakaovoidepuikkoa kehuttiin monessa paikkaa ja päädyin ostamaan sen, vaikka se tuntuikin hirvittävän kalliilta. Ensimmäinen puikko kuitenkin kesti koko ensimmäisen kolmanneksen, kun käytin sitä kerran päivässä aina suihkun jälkeen. Seuraavat puikot alkoivat kyllä kulua nopeammin, kun rasvattava pinta-alakin alkoi kasvaa... Jossain kohtaa tuntui, ettei myöskään kerta päivässä ja vain vatsan rasvaaminen riitä. Siitä siirryin sitten luontevasti aamu- ja iltarasvauksiin ja vatsan lisäksi käsittelyyn pääsivät rinnat, kyljet ja alaselkäkin. Usein toisena rasvauskertana käytin jotain normaalia vartalovoidetta. Tuosta puikosta kyllä täytyy sanoa, että se on niin maailman kätevin! Jopa tällainen normaalisti varsin laiska rasvaaja on jaksanut vedellä sitä tunnollisesti iholleen. Siinä ei myöskään kädet sotkeennu ja se on helppo ja nopea levittää. Ja tuoksuukin hyvältä! Ainut miinus on siitä, että se sen imeytyminen kestää jonkin aikaa ja usein vaikka se olisi saanut rauhassa imeytyä pitkäänkin, sotkee se vaatteita jonkin verran.

Seuraavaassa vaiheessa vatsa otti kunnon kasvuspurtin ja alkoi tuntua varsin kireältä. Eräänä iltana selkääni hieroessaan mies totesi myös, että jännästi iho kiristyy alaselästäkin. Niinpä hilpaisin taas rasvaostoksille ja tällä kertaa mukaan tarttui paljon kehuttu (ja vauvalehdissä mainostettu..) Bio-oil. Se se vasta kallilta tuntuikin, kun pienen pienestä purkista sai pulittaa noin 11 euroa. Tämä öljykin osoittautui onneksi melko riittoisaksi. Nyt rasvauksen rytmi on ollut niin, että aamuisin suihkun jälkeen kaakaovoipuikkoa ja iltaisin öljyä. Silti välillä päivisinkin tuntuu, että tarttis tehrä jotain, kun vatsaa kutittaa tai se tuntuu muuten kiristävältä.

Toistaiseksi vatsan seutuvilla ei ole arpia. Navan ympärys on jotenkin erilaisen näköinen iholtaan, kun vertaa muuhun ihoon, mutta se selittyy ehkä sillä, että se on yleensä piilossa... Minullahan napa pullahti ulos jo joskus kesällä... Rinnat eivät ole pahemmin kasvaneet raskauden aikana, mutta niin vain ensimmäiset arvet löysivät oikeaan. Ne tosin ovat minimaalisen pienet (ehkä n. 0.5cm x2) ja hypin riemusta lapsen synnyttyä, jos ne jäävät ainoiksi.

En kuitenkaan usko moiseen onnen kantamoiseen. Tässä on vielä parisen kuukautta aikaa vatsalla revetä vaikka millaiseen arpeen. Toki lapsi on tärkein ja plaaplaa, mutta kyllä minua silti kirpaisee se, että millaisia jälkiä raskaus mahdollisesti (todennäköisesti) jättää jälkeensä. En jaksa edes esittää, että olisin mahdollisista arvista ylpeä, kun nehän kertovat vain kallisarvoisen aarteen saamisesta ja äidiksi tulemisesta ja kuuluvat asiaan. Kun eivät ne kuulu! Eivät kaikki niitä saa.

Ennen raskautta olin pohdiskellut paljon mahdollisia muutoksia vartalossa. Etenkin arpiasiaa olin miettinyt paljon. Loppujen lopuksi päädyin ajatukseen, että voin kyllä elää arpien kanssa, vaikka millaisten, mutta hirvittävämpi ajatus on, jos löysää nahkaa jää pussiksi roikkumaan, ikuisiksi ajoiksi. Näinkin kävi äidilleni. Nyt kuitenkin olen vielä ollut arveton ja se on ollut ihanaa. Maha tuntuu kauniilta ja sitä on kiva katsella. Olen iloinen joka viikosta, kun arpia ei vielä ole. Raskaus muuttaa niin montaa asiaa naisen elämässä ja vielä aikamoisella vauhdilla, että on ehkä hyväkin, että osaa nauttia näistä pienistä iloista? Analysoin asiaa myös niin, että vaikka sillä ei ole väliä, tulevatko arvet viikolla 15 vai repeääkö maha synnytyksessä vasta, jos ne kuitenkin ovat tullakseen, niin parempi kuitenkin myöhään. Silloin niitä ei ole samalla tavalla aikaa pohtia ja surra, kun jo saat sen pienen tuhisevan käärön täyttämään päiväsi.

Tähän loppuun vielä kuvituksena mahani viikolta 30+0. Mahassa näkyvä painauma on sukkahousujen syytä :)