10+0, jeij!

Nyt aamulla varsin määrätietoisesti otin uuden yrityksen dopplerin kanssa. Ja kas, mä sain ne sydänäänet kuuluviin!! Tosi etäisesti ne vielä kuuluu, mutta kuuluivat! Niin oli nopea rytmi, että menin laskuissa sekaisin. Niin paljon parempi fiilis nyt.

Tänään pokspoks vaan (vihaan oikeesti noita pokseja...) 10+0, alkiosta tuli sikiö. Sekin tuntuu hienolta etapilta. Kyllä elämä on taas ihanaa :)

9+6

Sain aikaiseksi itselleni pienimuotoisen hysterian, kun luin erään keskustelupalstan juttuja ja tuntui, että niin moni on saanut keskenmenon vasta näillä "myöhäisillä" viikoilla. Tilasin sitten siltä istumalta kotidopplerin ja tänään se tuli postissa. En tiedä, onko se mieltä rauhoittava kapistus vai ei, sillä toistaiseksi me ei sillä saatu vauvan sykkeitä kuulumaan. Toki ohjeissa sanotaan, että ne kuuleekin vasta keskimäärin viikolta 12 alkaen. Mutku mä luin, että moni oli saanut jo paljon aiemminkin...

Oon pelännyt viime päivinä keskenmenoa enemmän kuin laki sallii. Toissapäivänä stressasin niin postiasioista, että olin varma että jollain stressihormoneilla tää menee nyt kesken. Toissayönä valvoin melkein koko yön, kun mahaa juili oudosti ja olin varma, että nyt tää menee kesken. Mutta kun se vaan pelottaa niin paljon.

Ylihuomenna meidän perheet kuulee tästä meidän pienestä salaisuudesta. Tän kaiken keskenmenopanikoinnin keskellä ois ollut tosi kiva saada ne sydänäänet kuuluviin ennen kertomista, ettei tarvis olla fiiliksillä "voihan se jo olla mennyt keskenkin"...

Ei ole tullut myöskään kutsuta np-ultraan vielä. Joka päivä innolla katson postilaatikkoon..

Väsymyksen väsymys

Siis miten väsynyt ihminen voi oikein olla? Viime yönä nukuin 10 tuntia ja heräsin aamulla kymmeneltä. Kävin suihkussa, puin ja söin aamupalaa. Klo 11 iski pakottava väsymys, olinhan ollut jo tunnin (!) hereillä. Oli pakko käydä 20 minuutiksi sohvalle pitkälleen. Ei kyllä auttanut, mutta pakko oli nousta, kun pitää lähteä töihin. Nyt vielä kahvia ja suklaata (miten terveellistä...) ja tikut silmiin. Ihmettelen kyllä, miten tästäkin päivästä taas selviän. Tuntuu kuin joku vain kääntäisi aivot off-asentoon ja sitä vastaan ei pysty taistella.

9+2

Kymmenes viikko jo meneillään, saako kohta jo huokaista helpotuksesta?

Ensi viikonloppuna aiotaan kertoa perheille, kun äitienpäivä sattuu niin sopivasti. En tiedä, onko liian aikaista? Kavereista ja muista jo moni tietääkin, mutta se on jotenkin eri asia. Välillä on niin luottavainen olo jo siihen, että kaikki menee hyvin. Sitten heti perään tulee ajatus, että nyt kun ajattelen noin niin varmaan käy jotain huonoa. Tänään vahingossa eksyin myös lukemaan blogia, jossa vauva synnytettiin aikaisilla viikoilla ja se kuoli parissa päivässä sairauteensa. Itkeä vollotin hulluna.

Pahoinvointi on hellittänyt huomattavasti. Sen sijaan väsymys ei. Nukuin eilen illalla 4 tunnin päiväunet (huono yö ja työpäivä takana), sitten 9 tunnin yöunet ja heräsin klo 8.30 tänään. Nyt taas mietin, että ooooh, päiväunet tekis terää. Lisäksi jatkuva nälkä on löytänyt tiensä luokseni :D Ja maha kasvaa. Ensin oli iltaturvotuksia, sitten lisäksi aamuturvotuksia ja nyt ei oo enää sellaista hetkeä, etteikö mahaa voisi huomata. Tänä aamuna se oli litteimmillään pitkiin aikoihin eikä tuntunut turvonneelta. Otettiin sitten äkkiä se ensimmäinen masukuva. Tuskin kukaan ulkopuolinen lähtisi heittämään mahan perusteella lapsiarvauksia, mutta itse ja mies kun tietää miltä maha tasan tarkkaan on näyttänyt niin näkee sen saman tien. Voiko se jo kasvaa?