Monesti olen kuullut, kun ihmiset puhuvat perhevalmennuksesta turhana tai hyödyttömänä. Omat odotukset sitä kohtaan olivatkin sitten vähän semmoiset, että mennään nyt katsomaan, että millaista se on, ei sen suurempia. Nyt sitä on meillä ollut jo kaksi kertaa ja ollaan kyllä kummatkin tykätty. En tiedä, kuinka nimenomaan hyödyllistä se on, mutta mielenkiintoista kuitenkin.
Ensimmäisellä kerralla oli vähän tutustumista ja sen esittelyä, mitä tulevilla kerroilla on. Meitä oli läsnä aika paljon, ehkä noin 20 pariskuntaa (muutama nainen yksinään) ja yhdistävänä tekijänä laskettuaika joulukuussa. Ehkä parasta antia oli se, kun meidät jaettiin kahteen ryhmään, joissa piti keskustella annetuista aiheista ja kirjata ajatuksia ylös. Nämä aiheet olivat "Miten uskotte vauvan muuttavan parisuhdetta" ja hmm, toista en pysty nyt millään muistamaan. Se oli kuitenkin ainut hetki, jolloin sai kontaktia muihin ryhmässä olijoihin. Lisäksi katsottiin imetysvideota.
Toinen kerta olikin sitten eilen. Tällä kertaa tapaaminen rakentui pitkältikin siihen, että kolme äitiä vauvoineen (kaksi nelikuista ja yksi viisiviikkoinen) olivat kertomassa raskausajastaan, synnytyksestä ja elämästä nyt vauvan kanssa. Se oli kiinnostavaa kuunneltavaa ja tosi avoimesti kaikki äidit kertoivat erilaisia asioita. Lopuksi katsottiin vielä videota tarpeeksi hyvästä vanhemmuudesta.
Kaikki kerrat ovat 15.30-17.30 mistä tuleekin ainoa isompi moite. Ajat eivät ehkä ole ihan parhaimmat työssäkäyville ihmisille. Tunninkin myöhempi aloitus olisi varmasti monelle parempi. Viikon päästä on vielä viimeinen kerta ja silloin puhutaan enemmän synnytyksestä, kivunlievityksestä, lapsivuodeajasta ja mielialasta. Lisäksi itse piti varata aika synnärille tutustumaan. Senkin soitin tänään ja marraskuun alussa sitten Kättärikierrokselle :)
Ehkä näissä tapaamisissa voisi olla enemmän jotain pienryhmäkeskusteluja, jotta saisi enemmän kontaktia muihin, voisi tutustua paremmin ja verkostoitua. Minua ainakin kiinnostaisi.
tiistai 15. lokakuuta 2013
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
31+4 ja pelko raskausarvista
Äidilläni on aikanaan tullut minusta aivan jäätävät raskausarvet mahaan. Osaltaan siihen on vaikuttaneet varmasti monet tekijät, kuten se, että äitini oli todella hoikassa kunnossa tullessaan raskaaksi ja nuori, mutta ennenkaikkea ihotyyppi oli todella venyvää sorttia.
Niinpä sitten kun plussa piirtyi raskaustestiin, hilpaisin samantien rasvaostoksille. Luin, että The body shopin kaakaovoidepuikkoa kehuttiin monessa paikkaa ja päädyin ostamaan sen, vaikka se tuntuikin hirvittävän kalliilta. Ensimmäinen puikko kuitenkin kesti koko ensimmäisen kolmanneksen, kun käytin sitä kerran päivässä aina suihkun jälkeen. Seuraavat puikot alkoivat kyllä kulua nopeammin, kun rasvattava pinta-alakin alkoi kasvaa... Jossain kohtaa tuntui, ettei myöskään kerta päivässä ja vain vatsan rasvaaminen riitä. Siitä siirryin sitten luontevasti aamu- ja iltarasvauksiin ja vatsan lisäksi käsittelyyn pääsivät rinnat, kyljet ja alaselkäkin. Usein toisena rasvauskertana käytin jotain normaalia vartalovoidetta. Tuosta puikosta kyllä täytyy sanoa, että se on niin maailman kätevin! Jopa tällainen normaalisti varsin laiska rasvaaja on jaksanut vedellä sitä tunnollisesti iholleen. Siinä ei myöskään kädet sotkeennu ja se on helppo ja nopea levittää. Ja tuoksuukin hyvältä! Ainut miinus on siitä, että se sen imeytyminen kestää jonkin aikaa ja usein vaikka se olisi saanut rauhassa imeytyä pitkäänkin, sotkee se vaatteita jonkin verran.
Seuraavaassa vaiheessa vatsa otti kunnon kasvuspurtin ja alkoi tuntua varsin kireältä. Eräänä iltana selkääni hieroessaan mies totesi myös, että jännästi iho kiristyy alaselästäkin. Niinpä hilpaisin taas rasvaostoksille ja tällä kertaa mukaan tarttui paljon kehuttu (ja vauvalehdissä mainostettu..) Bio-oil. Se se vasta kallilta tuntuikin, kun pienen pienestä purkista sai pulittaa noin 11 euroa. Tämä öljykin osoittautui onneksi melko riittoisaksi. Nyt rasvauksen rytmi on ollut niin, että aamuisin suihkun jälkeen kaakaovoipuikkoa ja iltaisin öljyä. Silti välillä päivisinkin tuntuu, että tarttis tehrä jotain, kun vatsaa kutittaa tai se tuntuu muuten kiristävältä.
Toistaiseksi vatsan seutuvilla ei ole arpia. Navan ympärys on jotenkin erilaisen näköinen iholtaan, kun vertaa muuhun ihoon, mutta se selittyy ehkä sillä, että se on yleensä piilossa... Minullahan napa pullahti ulos jo joskus kesällä... Rinnat eivät ole pahemmin kasvaneet raskauden aikana, mutta niin vain ensimmäiset arvet löysivät oikeaan. Ne tosin ovat minimaalisen pienet (ehkä n. 0.5cm x2) ja hypin riemusta lapsen synnyttyä, jos ne jäävät ainoiksi.
En kuitenkaan usko moiseen onnen kantamoiseen. Tässä on vielä parisen kuukautta aikaa vatsalla revetä vaikka millaiseen arpeen. Toki lapsi on tärkein ja plaaplaa, mutta kyllä minua silti kirpaisee se, että millaisia jälkiä raskaus mahdollisesti (todennäköisesti) jättää jälkeensä. En jaksa edes esittää, että olisin mahdollisista arvista ylpeä, kun nehän kertovat vain kallisarvoisen aarteen saamisesta ja äidiksi tulemisesta ja kuuluvat asiaan. Kun eivät ne kuulu! Eivät kaikki niitä saa.
Ennen raskautta olin pohdiskellut paljon mahdollisia muutoksia vartalossa. Etenkin arpiasiaa olin miettinyt paljon. Loppujen lopuksi päädyin ajatukseen, että voin kyllä elää arpien kanssa, vaikka millaisten, mutta hirvittävämpi ajatus on, jos löysää nahkaa jää pussiksi roikkumaan, ikuisiksi ajoiksi. Näinkin kävi äidilleni. Nyt kuitenkin olen vielä ollut arveton ja se on ollut ihanaa. Maha tuntuu kauniilta ja sitä on kiva katsella. Olen iloinen joka viikosta, kun arpia ei vielä ole. Raskaus muuttaa niin montaa asiaa naisen elämässä ja vielä aikamoisella vauhdilla, että on ehkä hyväkin, että osaa nauttia näistä pienistä iloista? Analysoin asiaa myös niin, että vaikka sillä ei ole väliä, tulevatko arvet viikolla 15 vai repeääkö maha synnytyksessä vasta, jos ne kuitenkin ovat tullakseen, niin parempi kuitenkin myöhään. Silloin niitä ei ole samalla tavalla aikaa pohtia ja surra, kun jo saat sen pienen tuhisevan käärön täyttämään päiväsi.
Tähän loppuun vielä kuvituksena mahani viikolta 30+0. Mahassa näkyvä painauma on sukkahousujen syytä :)
Niinpä sitten kun plussa piirtyi raskaustestiin, hilpaisin samantien rasvaostoksille. Luin, että The body shopin kaakaovoidepuikkoa kehuttiin monessa paikkaa ja päädyin ostamaan sen, vaikka se tuntuikin hirvittävän kalliilta. Ensimmäinen puikko kuitenkin kesti koko ensimmäisen kolmanneksen, kun käytin sitä kerran päivässä aina suihkun jälkeen. Seuraavat puikot alkoivat kyllä kulua nopeammin, kun rasvattava pinta-alakin alkoi kasvaa... Jossain kohtaa tuntui, ettei myöskään kerta päivässä ja vain vatsan rasvaaminen riitä. Siitä siirryin sitten luontevasti aamu- ja iltarasvauksiin ja vatsan lisäksi käsittelyyn pääsivät rinnat, kyljet ja alaselkäkin. Usein toisena rasvauskertana käytin jotain normaalia vartalovoidetta. Tuosta puikosta kyllä täytyy sanoa, että se on niin maailman kätevin! Jopa tällainen normaalisti varsin laiska rasvaaja on jaksanut vedellä sitä tunnollisesti iholleen. Siinä ei myöskään kädet sotkeennu ja se on helppo ja nopea levittää. Ja tuoksuukin hyvältä! Ainut miinus on siitä, että se sen imeytyminen kestää jonkin aikaa ja usein vaikka se olisi saanut rauhassa imeytyä pitkäänkin, sotkee se vaatteita jonkin verran.
Seuraavaassa vaiheessa vatsa otti kunnon kasvuspurtin ja alkoi tuntua varsin kireältä. Eräänä iltana selkääni hieroessaan mies totesi myös, että jännästi iho kiristyy alaselästäkin. Niinpä hilpaisin taas rasvaostoksille ja tällä kertaa mukaan tarttui paljon kehuttu (ja vauvalehdissä mainostettu..) Bio-oil. Se se vasta kallilta tuntuikin, kun pienen pienestä purkista sai pulittaa noin 11 euroa. Tämä öljykin osoittautui onneksi melko riittoisaksi. Nyt rasvauksen rytmi on ollut niin, että aamuisin suihkun jälkeen kaakaovoipuikkoa ja iltaisin öljyä. Silti välillä päivisinkin tuntuu, että tarttis tehrä jotain, kun vatsaa kutittaa tai se tuntuu muuten kiristävältä.
Toistaiseksi vatsan seutuvilla ei ole arpia. Navan ympärys on jotenkin erilaisen näköinen iholtaan, kun vertaa muuhun ihoon, mutta se selittyy ehkä sillä, että se on yleensä piilossa... Minullahan napa pullahti ulos jo joskus kesällä... Rinnat eivät ole pahemmin kasvaneet raskauden aikana, mutta niin vain ensimmäiset arvet löysivät oikeaan. Ne tosin ovat minimaalisen pienet (ehkä n. 0.5cm x2) ja hypin riemusta lapsen synnyttyä, jos ne jäävät ainoiksi.
En kuitenkaan usko moiseen onnen kantamoiseen. Tässä on vielä parisen kuukautta aikaa vatsalla revetä vaikka millaiseen arpeen. Toki lapsi on tärkein ja plaaplaa, mutta kyllä minua silti kirpaisee se, että millaisia jälkiä raskaus mahdollisesti (todennäköisesti) jättää jälkeensä. En jaksa edes esittää, että olisin mahdollisista arvista ylpeä, kun nehän kertovat vain kallisarvoisen aarteen saamisesta ja äidiksi tulemisesta ja kuuluvat asiaan. Kun eivät ne kuulu! Eivät kaikki niitä saa.
Ennen raskautta olin pohdiskellut paljon mahdollisia muutoksia vartalossa. Etenkin arpiasiaa olin miettinyt paljon. Loppujen lopuksi päädyin ajatukseen, että voin kyllä elää arpien kanssa, vaikka millaisten, mutta hirvittävämpi ajatus on, jos löysää nahkaa jää pussiksi roikkumaan, ikuisiksi ajoiksi. Näinkin kävi äidilleni. Nyt kuitenkin olen vielä ollut arveton ja se on ollut ihanaa. Maha tuntuu kauniilta ja sitä on kiva katsella. Olen iloinen joka viikosta, kun arpia ei vielä ole. Raskaus muuttaa niin montaa asiaa naisen elämässä ja vielä aikamoisella vauhdilla, että on ehkä hyväkin, että osaa nauttia näistä pienistä iloista? Analysoin asiaa myös niin, että vaikka sillä ei ole väliä, tulevatko arvet viikolla 15 vai repeääkö maha synnytyksessä vasta, jos ne kuitenkin ovat tullakseen, niin parempi kuitenkin myöhään. Silloin niitä ei ole samalla tavalla aikaa pohtia ja surra, kun jo saat sen pienen tuhisevan käärön täyttämään päiväsi.
maanantai 7. lokakuuta 2013
31+2 ja harjoitussupistuksia?
Kuukausi/kaksi takaperin (ajankäsitys on jotenkin hämärtynyt ja dementiakin vaivaa..) kävelykin teki ikävää oloa ja sitä pystyi harjoittamaan vain hitaasti tepastellen. En oikein tiedä, oliko minulla silloin harjoitussupistuksia vai asettuiko vauva kenties aina kävellessä alamahalle poikittain. Siltä se ainakin tuntui... Oli kummin vain niin tukalaa oli. No, tämä "vaiva" helpotti joitakin viikkoja sitten ja melko reipastakin kävelyä pystyi harjoittaman. Ajattelin, että osansa asiassa voi olla sillä, että vauva viihtyy melkolailla aina pää alaspäin, jolloin ei ehkä tule niin kovaa painetta alavatsalle vain.
No, nyt tänään sitten onkin taas ollut ihan toisenlaista ja olen aika varma harjoitussupistuksista. Lähdin vähän kaupoille ja jo melkein heti rapun ovesta astuttuani maha alkoi tuntua varsin kovalta. Koko reissun ajan näitä tuntemuksia oli vähän väliä ja kävelytahtikin oli luokkaa etana. Tuntemukset eivät olleet niinkään kipeitä, mutta epämukavaksi niitä kuvailisin kyllä. No, sainhan nauttia ainakin muutamat viikot pystyvämmästä olosta!
Tällä hetkellä en osaa sanoa myöskään, mitenpäin vauva mahassa hengailee. Viikonloppuna se nimittäin taisi tehdä kepposet ja pitkästä aikaa kääntyä 180 astetta..
p.s. Odottamani raskausajan hieronta jäikin tänään väliin, kun hieroja peruutti ajan. Täytyy yrittää varata uusi aika..
No, nyt tänään sitten onkin taas ollut ihan toisenlaista ja olen aika varma harjoitussupistuksista. Lähdin vähän kaupoille ja jo melkein heti rapun ovesta astuttuani maha alkoi tuntua varsin kovalta. Koko reissun ajan näitä tuntemuksia oli vähän väliä ja kävelytahtikin oli luokkaa etana. Tuntemukset eivät olleet niinkään kipeitä, mutta epämukavaksi niitä kuvailisin kyllä. No, sainhan nauttia ainakin muutamat viikot pystyvämmästä olosta!
Tällä hetkellä en osaa sanoa myöskään, mitenpäin vauva mahassa hengailee. Viikonloppuna se nimittäin taisi tehdä kepposet ja pitkästä aikaa kääntyä 180 astetta..
p.s. Odottamani raskausajan hieronta jäikin tänään väliin, kun hieroja peruutti ajan. Täytyy yrittää varata uusi aika..
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
31+1 ja asiaa vauvanvaatteista
Tuli into aloittaa vauvan vaatteiden ynnä muiden peseminen, että niitä saisi sommitella sitten nätisti laatikkoon jo odottamaan käyttäjäänsä. Samalla kun lajittelin ja kävin niitä läpi, otin myös vähän kuvia... Vaatteet on kaikki 50-62cm, pääosin 56/62cm.
Paitoja meillä ei taidakaan olla yhtään, sillä olen lukenut siitä, miten epäkäteviä ne ovat etenkin pienellä vauvalla. Voin kyllä kuvitellakin, miten ne rullautuvat koko ajan kohti kainaloita ja paljas selkä paistaa.. Bodeissa muutamissa on tuollaiset kätevät käännettävät hihansuut, mitkä estävät vauvaa raapimasta itseään. Näitä kuvia ottaessa huomasin, että tarvittaisiin muutamat söpöt ja tyttömäiset bodyt vielä koossa 50, ihan varmuuden vuoksi, jos meidän tyttö ei heti kasvakaan täyttämään kokoa 56 :)
Tuohon keskellä olevaan lehmäkuvioiseen fleecetakkiin mies ihastui, kun oli ensimmäistä kertaa kanssani kirppiksellä. Nuo kaksi muuta (vasemmanpuoleinen on aivan unelman pehmeä!) onkin uutena ostettuja ja kuuluvat täten vähemmistöön. Valtaosa kun kaikista vaatteista on kotiutunut meille kirppiksiltä. Suosikkejani ovat olleet Kumpulassa (?) sijaitseva Vekarakirppis, Rekolassa oleva Villa Lyhty ja muutamat fb-kirppikset. Pari kertaa olen käynyt myös Kannelmäessa Minipoppoossa.
Housuissa minua on miellyttänyt materiaaleista ehkä eniten velour ja toisaalta myös tuommoiset neulokset kuten nuo sinivalkoraitaiset haalarit. Ja ylipäätään haalarihousut on ihania! Niissä on usein myös enemmän yksityiskohtia kuin tavallisissa puolipotkareissa. Tai ainakaan kirppiksillä ei tule vastaan kovinkaan paljon niitä "vähän erikoisempia" housuja.
Tässä näitä värikkäämpiä housuja. Yhtä monet siniset kuin punaiset pöksyt;) Osittain huomaamattamme ollaan ostettu melko neutraaleja vaatteita pääosin. Joku voisi sanoa niitä melkein poikamaisiksikin?
Vaaleanpunainen on minusta kiva väri, mutta tykkään myös paljon muista. Omassa pukeutumisessakin käytän aika paljon eri värejä, mistä syystä varmaan myös vauvanvaatteissa monenlaiset värit ovat päätyneet meidän vauvan garderoobiin. Saas nähdä, kuinka usein meidän pientä tullaan luulemaan pojaksi. ...tai voihan hän meidätkin vielä yllättää olemalla poika :P
Jostain syystä kirppiksiltä on ollut vaikea löytää ihan pienissä koissa mekkoja. Muutamat hyvät löydöt olen sentään onnistunut tekemään. Tuo keskellä oleva punainen mekko maksoi 5 euroa vekaralla ja mietin hetken, että onkohan se nyt vähän liian kallis. Sitten järki voitti ja sanoi, että se on löytö! :D Se onkin aivan ihana, tuommoinen pussihelmainen ja joulunpunainen. Se on kokoa 56 ja mahdollisesti meidän joulumekko :)
Sukkia ja yökkäreitä/kokoasujakin kuvailin, mutta ne jääkööt odottamaan toista postausta. Myös ulkovaatteet saavat vielä odottaa, sillä niistä puuttuu vielä jonkin verran...
 |
| Tässä on valtaosa vaaleasävyisistä bodyistä... |
 |
| ...ja tässä värikkäistä. |
Tuohon keskellä olevaan lehmäkuvioiseen fleecetakkiin mies ihastui, kun oli ensimmäistä kertaa kanssani kirppiksellä. Nuo kaksi muuta (vasemmanpuoleinen on aivan unelman pehmeä!) onkin uutena ostettuja ja kuuluvat täten vähemmistöön. Valtaosa kun kaikista vaatteista on kotiutunut meille kirppiksiltä. Suosikkejani ovat olleet Kumpulassa (?) sijaitseva Vekarakirppis, Rekolassa oleva Villa Lyhty ja muutamat fb-kirppikset. Pari kertaa olen käynyt myös Kannelmäessa Minipoppoossa.
 |
| Vaaleita housuja. |
 |
| Haalarihousuja! |
Housuissa minua on miellyttänyt materiaaleista ehkä eniten velour ja toisaalta myös tuommoiset neulokset kuten nuo sinivalkoraitaiset haalarit. Ja ylipäätään haalarihousut on ihania! Niissä on usein myös enemmän yksityiskohtia kuin tavallisissa puolipotkareissa. Tai ainakaan kirppiksillä ei tule vastaan kovinkaan paljon niitä "vähän erikoisempia" housuja.
Vaaleanpunainen on minusta kiva väri, mutta tykkään myös paljon muista. Omassa pukeutumisessakin käytän aika paljon eri värejä, mistä syystä varmaan myös vauvanvaatteissa monenlaiset värit ovat päätyneet meidän vauvan garderoobiin. Saas nähdä, kuinka usein meidän pientä tullaan luulemaan pojaksi. ...tai voihan hän meidätkin vielä yllättää olemalla poika :P
Jostain syystä kirppiksiltä on ollut vaikea löytää ihan pienissä koissa mekkoja. Muutamat hyvät löydöt olen sentään onnistunut tekemään. Tuo keskellä oleva punainen mekko maksoi 5 euroa vekaralla ja mietin hetken, että onkohan se nyt vähän liian kallis. Sitten järki voitti ja sanoi, että se on löytö! :D Se onkin aivan ihana, tuommoinen pussihelmainen ja joulunpunainen. Se on kokoa 56 ja mahdollisesti meidän joulumekko :)
Sukkia ja yökkäreitä/kokoasujakin kuvailin, mutta ne jääkööt odottamaan toista postausta. Myös ulkovaatteet saavat vielä odottaa, sillä niistä puuttuu vielä jonkin verran...
lauantai 5. lokakuuta 2013
31+0 ja nukkumisen vaikeus -valitus
Selkeästi elellään tässä nyt tätä viimeistä kolmannesta raskaudesta, sillä kaikenmoisia kolotuksia ja vaivoja alkaa ilmaantua kuin sieniä sateella.
Nukkuminen on ollut jossain määrin hankalaa jo aika pitkään rajoitettujen asentojen vuoksi, mutta nyt siitäkin on tullut todella hankalaa. Oikeassa lavassa on ollut koko raskauden ajan jotain vialla, jotain todennäköisesti ei-raskauteen liittyvää. Se on johtanut nukkumisasioissa siihen, että oikealla kyljellä en voi välillä nukkua ollenkaan, kun sitä alkaa särkeä niin paljon. Mahallaan nukkuminen ei jostain jännästä syystä tule kysymykseen tässä kohtaa. Selällään nukkumista taas ei ole suositeltu enää pitkään aikaan ja olen sitä yrittänyt vältellä. Niinpä ajoittain ainoa asento on vasemmalla kyljellä ja sehän se kai kaikista suositelluin asento onkin raskaana oleville. Ainut vaan, että onko moni ei-raskaana oleva kokeillut, millaista on nukkua yhdessä asennossa läpi yön? Aivan, mahdotonta. Tai jos nukut niin olet kyllä aamulla sellaisessa jumissa ettei tosikaan.
Vasemmalla kyljellä nukkumisessa on minun kohdallani ollut koko ajan se huono puoli, että siitä käännyn automaattisesti nukkuessani selälleen. Siitä seuraa vauvalle huono olo ja huomattavaa potkimista sekä vaihtelevasti minullekin asti huono olo, riippuen ehkä siitä, kuinka nopeasti herään. No, nyt on vasemmalla kyljellä nukkumisesta tullut vielä vaikeampaa, sillä koko vasen puoleni kärsii jostain kolotuksesta, alkaen lonkan/pakaran/alaselän seutuvilta. Kolotus luonnollisesti pahenee, kun nukun sen jalan päällä. Käytännössä ei siis ole yhtään asentoa, jossa voisin nukkua. Hirveän hienoa!
Viime yön nukuin suurelta osin selälleen ja ah, miten hyvää se teki kropalle! Mutta voi huonon omantunnon määrää, kun tiedän, ettei se ole hyvä vauvalle ja se sen ilmaiseekin hyvin pontevasti ja itsekin heräsin todella huonovointisena.
Vessareissut eivät toistaiseksi herätä kuin kerran yössä. Välillä sekin herääminen tuntuu enemmän janoheräämiseltä. Jännästi se ajoittuu myös lähes joka yö kello viiden tietämille.
Varasinkin nyt maanantaille ajan raskausajan hierontaan, jos siitä saisi jotain apua. Kallista lystiähän se on, mutta jokaisen euron arvoista, jos sillä saa minkäänlaista helpotusta erilaisiin jumeihin ja kolotuksiin.
Nukkuminen on ollut jossain määrin hankalaa jo aika pitkään rajoitettujen asentojen vuoksi, mutta nyt siitäkin on tullut todella hankalaa. Oikeassa lavassa on ollut koko raskauden ajan jotain vialla, jotain todennäköisesti ei-raskauteen liittyvää. Se on johtanut nukkumisasioissa siihen, että oikealla kyljellä en voi välillä nukkua ollenkaan, kun sitä alkaa särkeä niin paljon. Mahallaan nukkuminen ei jostain jännästä syystä tule kysymykseen tässä kohtaa. Selällään nukkumista taas ei ole suositeltu enää pitkään aikaan ja olen sitä yrittänyt vältellä. Niinpä ajoittain ainoa asento on vasemmalla kyljellä ja sehän se kai kaikista suositelluin asento onkin raskaana oleville. Ainut vaan, että onko moni ei-raskaana oleva kokeillut, millaista on nukkua yhdessä asennossa läpi yön? Aivan, mahdotonta. Tai jos nukut niin olet kyllä aamulla sellaisessa jumissa ettei tosikaan.
Vasemmalla kyljellä nukkumisessa on minun kohdallani ollut koko ajan se huono puoli, että siitä käännyn automaattisesti nukkuessani selälleen. Siitä seuraa vauvalle huono olo ja huomattavaa potkimista sekä vaihtelevasti minullekin asti huono olo, riippuen ehkä siitä, kuinka nopeasti herään. No, nyt on vasemmalla kyljellä nukkumisesta tullut vielä vaikeampaa, sillä koko vasen puoleni kärsii jostain kolotuksesta, alkaen lonkan/pakaran/alaselän seutuvilta. Kolotus luonnollisesti pahenee, kun nukun sen jalan päällä. Käytännössä ei siis ole yhtään asentoa, jossa voisin nukkua. Hirveän hienoa!
Viime yön nukuin suurelta osin selälleen ja ah, miten hyvää se teki kropalle! Mutta voi huonon omantunnon määrää, kun tiedän, ettei se ole hyvä vauvalle ja se sen ilmaiseekin hyvin pontevasti ja itsekin heräsin todella huonovointisena.
Vessareissut eivät toistaiseksi herätä kuin kerran yössä. Välillä sekin herääminen tuntuu enemmän janoheräämiseltä. Jännästi se ajoittuu myös lähes joka yö kello viiden tietämille.
Varasinkin nyt maanantaille ajan raskausajan hierontaan, jos siitä saisi jotain apua. Kallista lystiähän se on, mutta jokaisen euron arvoista, jos sillä saa minkäänlaista helpotusta erilaisiin jumeihin ja kolotuksiin.
torstai 3. lokakuuta 2013
30+5 ja ihanat lihapullat
Tästä tulee tätä menoa ruokablogi. Kotona ollessa on nyt kerrankin aikaa tehdä enemmälti ruokaa ja leipoakin. Onhan se kiva jakaa onnistuneita ruokia :) Tänään oli menussa siis lihapullia ja riisiä..
Lihapullat
400 g naudan jauhelihaa (17%)
3 isoa porkkanaa
1 prk kevyt kermaviiliä
1 sipulikeittopussi
1/2 dl vettä
2 rkl korppujauhoja
1 kananmuna
3 rkl ruokakermaa
mausteina meillä oli
- grillimauste
- paprikajauhe
- kuivattu ruohosipuli
- valkopippuri
Mausteita oman maun mukaan.
Sekoita kermaviili, sipulikeitto, vesi ja korppujauhot keskenään. Raasta porkkanat ja lisää joukkoon. Lisää mausteet ja kananmuna. Sekoita hyvin. Sekoita joukkoon jauheliha ja lopuksi ruokakerma. Muotoile pellille leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia pyöryköitä (meillä tuli n. 20 kpl, jotka mahtuivat juuri yhdelle pellille) ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 min/ kunnes pyörykät näyttävät hyviltä.
Meillä syödään lihapullien ja -pihvien kanssa yleensä riisiä ja kermaviilikastiketta, mutta nyt halusin jotain vähän erilaista. Niinpä keitin jasmiiniriisiä 3 dl melkein kypsäksi asti, kaadoin lähes kaikki keitinvedet pois ja lisäsin joukkoon 400 g tomaattimurskaa ja 2 lihaliemikuutiota ja keittelin hetken. Lisäsin joukkoon vielä kuivattua ruohosipulia ja n. 100 g pakastemaissia ja kiehautin koko satsin vielä kerran.
Täytyy sanoa, että oli herkullista ruokaa, vaikka itse teinkin! Lihapullat olivat ihana yhdistelmä suolaista ja makeaa ja niin suussa sulavan pehmeitä. Ja riisi, sekin oli varsin maistuvaa ja mehevää. Harmi etten älynnyt ottaa siitäkin kuvaa.
Eilen käytiin Citymarketissa euron hedelmien perässä. Pitäisi varmaan vielä iltapalaksi vääntää jonkinmoista hedelmäsalaattia.. Mukaan eilen tarttui ainakin ananas, omenoita, päärynöitä ja cantaloupe-meloni..
Luulen, että mahakaverilla on jokin kasvuspurtti taas meneillään, sillä tällä odottajalla on kova nälkä taas koko ajan.. Nälkä ja väsymys.
Lihapullat
 |
| Herrrkulllista! |
3 isoa porkkanaa
1 prk kevyt kermaviiliä
1 sipulikeittopussi
1/2 dl vettä
2 rkl korppujauhoja
1 kananmuna
3 rkl ruokakermaa
mausteina meillä oli
- grillimauste
- paprikajauhe
- kuivattu ruohosipuli
- valkopippuri
Mausteita oman maun mukaan.
Sekoita kermaviili, sipulikeitto, vesi ja korppujauhot keskenään. Raasta porkkanat ja lisää joukkoon. Lisää mausteet ja kananmuna. Sekoita hyvin. Sekoita joukkoon jauheliha ja lopuksi ruokakerma. Muotoile pellille leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia pyöryköitä (meillä tuli n. 20 kpl, jotka mahtuivat juuri yhdelle pellille) ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 min/ kunnes pyörykät näyttävät hyviltä.
Meillä syödään lihapullien ja -pihvien kanssa yleensä riisiä ja kermaviilikastiketta, mutta nyt halusin jotain vähän erilaista. Niinpä keitin jasmiiniriisiä 3 dl melkein kypsäksi asti, kaadoin lähes kaikki keitinvedet pois ja lisäsin joukkoon 400 g tomaattimurskaa ja 2 lihaliemikuutiota ja keittelin hetken. Lisäsin joukkoon vielä kuivattua ruohosipulia ja n. 100 g pakastemaissia ja kiehautin koko satsin vielä kerran.
Täytyy sanoa, että oli herkullista ruokaa, vaikka itse teinkin! Lihapullat olivat ihana yhdistelmä suolaista ja makeaa ja niin suussa sulavan pehmeitä. Ja riisi, sekin oli varsin maistuvaa ja mehevää. Harmi etten älynnyt ottaa siitäkin kuvaa.
Eilen käytiin Citymarketissa euron hedelmien perässä. Pitäisi varmaan vielä iltapalaksi vääntää jonkinmoista hedelmäsalaattia.. Mukaan eilen tarttui ainakin ananas, omenoita, päärynöitä ja cantaloupe-meloni..
Luulen, että mahakaverilla on jokin kasvuspurtti taas meneillään, sillä tällä odottajalla on kova nälkä taas koko ajan.. Nälkä ja väsymys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)